Rönnvikin viinipuoti ja kahvila

Rönnvik on auki päivittäin kesäkaudella

Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Rönnvikin Viinitila on kesämatkailijoille hämäläisen kesän tyyssija. Pysähdy herukkapensaiden varjoon nauttimaan lasillinen viilentävää raparperiviiniä ja hengähtämään hetkeksi idylliseen maalaismiljööseen.

Rönnvik palvelee ympäri vuoden

Talvisin tila on idyllinen paikka poiketa ostamaan glögiviinit. Talvikaudella viinimyymälämme on avoinna viikonloppuisin, mutta palvelemme toki aina paikalla ollessamme. Ryhmille ja kokousvieraille otamme varauksia vastaan ympäiri vuoden. Mikäli olet vierailemassa Rönnvikissä virallisten aukioloaikojen ulkopuolella, soitathan ennen tuloasi varmistaaksemme, että sinua ollaan vastaanottamassa paikan päällä.

Tuotevalikoima

Rönnvik on Suomen suurimpia ja palkituimpia viinitiloja. Viininvalmistusluvan Rönnvik sai ensimmäisten joukossa Suomessa. Viinien puhtaat raaka-aineet saadaan omalta ja naapuritiloilta, ja herukkapensaita tilalla on yhteensä 23 hehtaaria. Rönnvikin viini on valittu useita kertoja Suomen Tilaviinikilpailun voittajaksi. Sarjavoitoista ja kunniamaininnoista kertovia diplomeja on myös kertynyt runsaasti.